Hyrylän yläaste sai Kouluruokadiplomin

Tiedote 4.11.2015

Ammattikeittiöosaajat ry on myöntänyt Hyrylän yläasteelle Kouluruokadiplomin ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä.

hyrylan_ylaaste_diplomi_1000px (1 of 1)2011 - kulomaa.fi
”Diplomin tavoitteena on kannustaa koko koulua yhteistyöhön kouluruokailuun liittyvissä asioissa. Hyrylän yläasteella tämä tavoite toteutui hienosti eli diplomin hausta osattiin ottaa irti täysi hyöty”, iloitsi projektipäällikkö Virpi Kulomaa Ammattikeittiöosaajat ry:stä.

Diplomin innoittamana koululla käynnistettiin projekti, jossa oppilaat, opettajat ja ruokapalvelujen edustajat tekivät aktiivisesti yhteistyötä kouluruokailun kehittämiseksi. Sen aikana toteutettiin mm. kouluruokakysely ja ideoitiin erilaisia toimenpiteitä ruokailutilanteen viihtyisyyden lisäämiseksi. Huipennuksesi viimeiseen kehityspalaveriin kutsuttiin sparraajaksi mukaan Hyrylän yläasteen entinen oppilas, televisiokokki Jyrki Sukula.

”Suomalainen kouluruokailu on hieno asia, sillä se ohjaa lasten ja nuorten ruokailutottumuksia oikeaan suuntaan. Siksi olisi tärkeää, että myös yläasteikäiset osallistuisivat kouluruokailuun”, muistutti Sukula.

Sukulan mukaan kouluruokailu on mainettaan parempaa, mutta sen markkinointi kaipaa lisäpotkua. ”Kouluruokailun arvostukseen voidaan vaikuttaa parhaiten lisäämällä vuoropuhelua  kaikilla tasoilla ja kuuntelemalla oppilaiden mielipiteitä aktiivisesti”, hän totesi.

Kouluruokadiplomi on työväline, jonka avulla kouluruokailuun liittyvää vuoropuhelua sekä  yhteistyötä voidaan kätevästi lisätä. Tuusulassa Kouluruokadiplomit on myönnetty Hyrylän yläasteen lisäksi Hyökkälän ja Riihikallion kouluille.

Hyrylän yläasteelle luovutetaan Kouluruokadiplomi perjantaina 6.11.2015  ELMA-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Ruokatiedon osastolla 6e71 klo 14.00 järjestettävän tilaisuuden yhteydessä nostetaan esille  suomalaista kouluruokailua ja ruoka-alan ammatteja. Koululla diplomia juhlistetaan oppilaiden ideoiman ohjelmallisen juhla-aterian yhteydessä joulukuussa.

Kouluruokadiplomin myöntämisestä vastaa Ammattikeittiöosaajat ry. Diplomi on tuotettu maa- ja metsätalousministeriön tuella ja yritystukijoina toimivat  Valio Oy, Heinon Tukku Oy, Unilever Food Solutions, Electrolux Professional Oy ja Atria Suomi Oy.

Jaa sosiaalisessa mediassaShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInShare on Google+