Ilmiöoppimista luokkahuoneen ulkopuolella

Kolmas luokka on tullut retkelle lähikauppaan Helsingin Arabiassa. Lapset ovat jakautuneet pienempiin ryhmiin, jotka tutkivat lihan, kasvisten, viljan, kalan ja kananmunan reittiä kauppaan. Koululaisille opetetaan näin ruuan alkuperää ja fiksua kuluttamista aivan uudella tavalla. Retki lähikauppaan opettaa lapsille, kuinka ruoka päätyy kaupan hyllylle. Tämä on nyt sitä ilmiöoppimista ja luokkahuoneen ulkopuolelle menemistä, mitä uudessa opetusuunnitelmassa vaaditaan.

39-5954965d9460b25374e

Vastullista kuluttamista ja terveellistä syömistä

Retki kauppaan on Ruokatieto-yhdistyksen ja S-ryhmän yhdessä laatima opetuspaketti, jossa opitaan vastuullisen kuluttamisen taitoja ja terveellistä syömistä. Oppimateriaali on Ruokatiedon tuottamaa ja S-ryhmän ruokakaupat ottavat kouluryhmiä vastaan.

Viljaryhmä on saanut tehtäväkseen selvittää, missä leivässä on eniten kuitua ja kuinka paljon muroissa on sokeria. Liharyhmä joutuu kysymään kauppiaalta, mitä tarkoittaa kokoliha.

Eli ohjelmassa on matematiikkaa ja ympäristöoppia, sanoo luokanopettaja ja kotitalousopettaja Liisa Lavonen.

– Tämä tukee laaja-alaisen osaamisen taitoja. Olemme tänään pohtineet paljon hintoja ja sellaista uutta käsitettä kuin kilohinta, sanoo Lavonen.

Retkiä aiotaan järjestää ympäri Suomea

Kaupparetki on hyvä esimerkki uuden opetussuunnitelman mukaisesta ilmiöoppimisesta, jossa opitaan oman kokemuksen kautta. Luokanopettaja Lavosen mukaan oppilaat ovat innokkaampia oppimaan, kun pääsevät pois luokkahuoneesta.

– Täällä ilmiöoppiminen onnistui hyvin, sillä me olimme oikeassa kaupassa ja meillä oli käytännön tehtäviä. Lapset voivat hyödyntää näitä huomioita ihan arkielämässä, kun käyvät perheen kanssa kaupassa, sanoo Lavonen.

Ruokatiedon kasvatusasiantuntija Emmi Tuovisen mukaan kaupparetkeä on pilotoitu vuonna 2018. Nyt se on määrä laajentaa ympäri Suomen. Retken päätteeksi lapset saavat valita yhden hedelmän ja yhden vihanneksen mukaan evääksi.

Lähde, juttu kokonaisiuudessaan ja lisätietoa

Lähde: Yle Uutiset, Annika Markikainen, 2.10.2019
Kuvat: Markku Pitkänen/Yle

Lisätietoa: Ruokatieto-yhdistys/Retki kauppaan

10/2019