Syksyllä käynnistyvä suurkampanja houkuttelee suomalaiset lapset ruokatutkijoiksi

Ammattikeittiöosaajat ry on mukana yhtenä toimijana tässä koko maan kattavassa Ruokatutka-kampanjassa tuomalla esille ruoka-ammattilaisten osaamista ja näkemyksiä. Kampanja vie lapset ja nuoret matkalle tutustumaan terveellisiin ruokatottumuksiin sekä pohtimaan miten ja mistä ruoka lautaselle päätyy.

Kampanjan tavoitteena on edistää lasten ja nuorten terveellisiä ruokatottumuksia ja kasvattaa heistä ruokaan ja syömiseen myönteisesti suhtautuvia sekä ruuan tuottajia ja valmistajia arvostavia ruokakansalaisia.

Lisätieto kampanjasta saat alla olevasta tiedotteesta.

Tiedote
Julkaistu: 8.5.2018, 16:12
Maa- ja metsätalousministeriö

Ensi syksynä käynnistyvä, koko maan kattava Ruokatutka-kampanja vie lapset ja nuoret matkalle tutustumaan terveellisiin ruokailutottumuksiin sekä pohtimaan sitä, mistä ja miten ruoka lautaselle päätyy. Kampanja ulottuu päiväkodeista ja peruskoulusta toisen asteen oppilaitoksiin. Koulumaito-ja hedelmätuen ohessa toteutettava koulutuskampanjan rahoittaa Euroopan unioni.

− On hienoa, että ensimmäistä kertaa voimme panostaa näin voimakkaasti viestintään osana koulujakelujärjestelmää, iloitsee maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

− On tärkeää, että lapsille ja nuorille tarjotaan ajankohtaista ja faktoihin perustuvaa tietoa siitä, mistä terveellinen ruokavalio koostuu, ja samalla tuodaan puhdasta ruokaa tuottava maataloustuotantomme nykyaikaisin keinoin nuorten tutustuttavaksi. Nämä toimet luovat pohjaa terveelliselle ruokavaliolle sekä ruuan arvostukselle, muistuttaa Leppä.

− Ruokatutkan myötä lapset ja nuoret pääsevät maistelemaan uusia makuja, tubettamaan omia kokemuksiaan ruoasta ja terveellisestä ruokavaliosta ja miettimään ruoan alkuperää verkkopelien kautta. Opettajille ja vanhemmille kampanja antaa ruokaoppaan roolin ja tarjoaa innostavia keinoja ruokakasvatuksen tueksi, kertoo kampanjasta vastaava johtaja Annikka Koivu Cocomms Oy:n Terveys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen -tiimistä.

Ruokatutkalla on ainekset sukupolvikokemukseksi, kampanja näkyy tulevien vuosien aikana kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa ympäri maata. Kampanjan tarkoitus on tuoda esiin maitotuotteiden, kasvisten, hedelmien ja marjojen merkitys osana terveellistä ruokavaliota ja tutustuttaa ruoan alkuperään ja maataloustuotantoon. Samalla kampanja tukee päiväkoti- ja kouluruokailun kasvatustavoitteita ja terveellisten ravitsemustottumusten syntymistä. Vastaavanlaisia Euroopan unionin rahoittamia kampanjoita on toteutettu unionin alueella useita.

− Irlannissa on toteutettu vuosia hedelmiin ja kasviksiin keskittyvää Food Dudes -kampanjaa, jolla on tutkitusti saatu aikaan merkittäviä muutoksia lasten ruokailutottumuksissa. Meillä on hienot mahdollisuudet saavuttaa saman tyyppisiä tuloksia, toteaa ylitarkastaja Jenni Anttila Maaseutuvirastosta.

EU on myöntänyt Suomelle noin 5,4 miljoonaa euroa per lukuvuosi käytettäväksi koulumaito- ja kouluhedelmätukeen. Tuen myöntää Maaseutuvirasto. Pääosa tuesta käytetään tuotejakeluun, koulutuksellisten liitännäistoimenpiteiden osuus on noin 10 prosenttia lukuvuotta kohden. Koulutuskampanjan tarkoituksena on EU:n lainsäädännön mukaan maataloustuotteiden kulutuksen lisääminen ja ruokavalioiden muovaaminen terveellisemmiksi sekä luoda lapsille terve suhde ruokaan ja maatalouteen.

Lisätietoja:

Terveys- ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen tiimin johtaja Annikka Koivu, Cocomms Oy, p. 050 589 5780, annikka.koivu(at)cocomms.com
ylitarkastaja Jenni Anttila, Maaseutuvirasto, p. 029 531 2437, jenni.anttila(at)mavi.fi
erityisavustaja Risto Lahti, maa- ja metsätalousministeriö, p. 050 565 0424
neuvotteleva virkamies Pekka Sandholm, maa- ja metsätalousministeriö, p. 040 733 6219, pekka.sandholm(at)mmm.fi

Kuva: Emmi Orava/Tanssivat Sudet