Tiedote 29.10.2015
Siilinjärveläisellä Toivalan koululla juhlitaan Suomen 200. Kouluruokadiplomia. Diplomin saaminen oli lähtölaukaus koulun tämän lukuvuoden kehitysprojektille, jonka tavoitteena on edistää kouluruokailun arvostusta ja auttaa ymmärtämään sen laaja-alainen merkitys.
Toivalan koululla iloittiin diplomista. Kuvassa (vas.) ravitsemustyöntekijä Lea Väätäinen, ravitsemustyöntekijä Tuula Miettinen, rehtori Eeva Laitinen ja ravitsemusesimies Sirpa Räsänen.
”Kouluruokailun arvostus ja yhdessä syöminen vaikuttavat koko koulun ilmapiiriin. Kouluruokailu edistää opiskelukykyä, kasvattaa ruokakulttuuriin sekä tarjoaa luontevan tilaisuuden opetella hyviä käytöstapoja”, listaa rehtori Eeva Laitinen suomalaisen maksuttoman kouluruokailun hyötyjä.
”Kouluruokailussa teemme aktiivisesti yhteistyötä vanhempainyhdistyksen, oppilaskunnan sekä keittiön henkilökunnan kanssa. Esimerkiksi nyt teemavuoden aikana pyrimme kehittämään ratkaisuja, joilla voimme lisätä Näkkäriksi nimetyn kouluravintolamme viihtyisyyttä entisestään”, kertoo Laitinen.
Siilinjärvellä Kouluruokadiplomi on myönnetty Toivalan koulun lisäksi Ahmon, Kasurilan, Siilinlahden, Suininlahden ja Vuorelan kouluille.
”Olemme iloisia kaikista diplomeistamme, sillä ne viestivät osaltaan vahvasta kehittämisen meiningistä”, kertoo ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja Pirkko Markkanen Siilinjärven kunnasta. Kouluruokailussa toteutuvat strategiaan kirjatut tavoitteet, joita ovat esimerkiksi yhteistyön, lähiruoan käytön sekä kestävän kehityksen edistäminen.
Kouluruokadiplomi on koululle myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä. Ammattikeittiöosaajat ry:n myöntämän Kouluruokadiplomin ansaitakseen koulun on läpäistävä kouluruokadiplomi.fi-sivuston 45-kohtainen kysymyssarja, jossa testataan kouluruoan ravitsemuslaadun lisäksi ruokailutilanteen sujuvuutta, ruokailun sosiaalista ja kasvatuksellista ulottuvuutta sekä keittiön ja kouluyhteisön kestäviä toimintatapoja.
”Diplomi on voimassa kolme vuotta kerrallaan, mutta sen kriteeristö sopii mainiosti myös jatkuvan kehittämisen välineeksi”, kertoo projektipäällikkö Virpi Kulomaa Ammattikeittiöosaajat ry:stä.
Kouluruokadiplomien myöntämisestä vastaa Ammattikeittiöosaajat ry ja se on tuotettu maa- ja metsätalousministeriön tuella. Yritystukijoina toimivat Valio Oy, Heinon Tukku Oy, Unilever Food Solutions, Electrolux Professional Oy ja Atria Suomi Oy.
Lisätietoa www.kouluruokadiplomi.fi ja www.amko.fi
Lisätiedot
Rehtori Eeva Laitinen, Toivalan koulu, 044 740 1711, eeva.laitinen@siilinjarvi.fi
Ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja Pirkko Markkanen, Siilinjärven kunnan ruoka- ja puhtauspalvelut, 044 740 1303, pirkko.markkanen@siilinjarvi.fi
Projektipäällikkö Virpi Kulomaa, Ammattikeittiöosaajat ry, 050 339 6844, virpi.kulomaa@amko.fi
Kuvat: Eeva Laitinen