Ylitornion koululaisille järjestettiin upea ravintolapäivä korona-ajan piristykseksi

Kesällä 2021 Ylitorniolla kehittyi idea ruokatoimikunnan ja ravitsemispäällikkö Marjaana Liikalan kesken järjestää kouluruokailuun jotain erilaista pitkän korona-ajan selättämiseksi. Ruokailun lisäksi tapahtuman tavoitteena oli tuoda tutuksi kokin ja tarjoilijan ammatteja, sekä houkutella nuoria opiskelemaan ruokapalvelualalle. Ideaa lähdettiin jalostamaan yhdessä mukaan lähteneiden yhteistyökumppaneiden kanssa, joita olivat Rovaniemeltä mm. Gustav ravintolan yrittäjä ja keittiömestari Roope Kotila ja Torniosta Ammattiopisto Lappia opettajineen ja opiskelijaryhmineen. 

Osalle oppilaista tämä oli ensimmäinen kerta, kun he saivat istua liinoitetussa pöydässä ja olla täysin palveltavana.

Kouluruokaa pöytiin tarjoiltuna – Hieno ravintolakokemus kolmen ruokalajin kokonaisuudella

Tarkempi ideointi ja toteutuksen suunnittelu ruokapalveluiden, koulun ja yhteistyökumppaneiden kesken aloitettiin kesälomien jälkeen. Ruokailijoille päätettiin tarjota hieno ravintolakokemus kolmen ruokalajin kera. Pöydät liinoitettiin ja ruoat tarjoiltiin asiakkaille henkilökohtaisesti. Tämä oli osalle oppilaista uusi kokemus. Ylitornion Ainiovaaran koululle kutsuttiin myös muiden koulujen oppilaat ja henkilökunta sekä kutsuvieraita Ylitornion kunnasta sekä yhteistyökumppaneista. Menun lähtöajatuksena oli tarjota sellaista ruokaa, joka voidaan toteuttaa myöhemmin kouluruokailussa myös buffetruokailuna. Ainiovaaran koulun keittiö toimii Ylitornion kunnan koulu- ja päiväkotiruuan valmistavana keittiönä, josta kaukaisimpaan jakelukeittiöön on matkaa noin 75 kilometriä.

Keittiön oma henkilökunta, opiskelijat, opettajat ja vierailijat ehtivät tutustua toisiinsa ja jakaa omia kokemuksiaan työskentelyn ohessa. Yhteishenki keittiössä oli loistava ja tunnelma pysyi rauhallisena. Kuten tiedämme, kaikki ei aina mene suunnitellusti. Pienten asiakkaiden ruokailuun kului odotettua enemmän aikaa, mutta tästä selvittiin mallikkaasti ammattitaidolla ja kokemuksella.

Ravintolapäivän menu: – Grillattua porkkanaa, karamellisoitua jogurttia ja chimichurria – Lohta, palsternakkapyrettä, mummon kurkkuja ja tilliöljyä – Valkosuklaavanukasta ja tyrni-porkkanagranitea

Monta osaajaa yhteistyössä 

Marraskuun 2021 alussa koulun keittiössä oli jännittynyt, mutta iloinen tunnelma. Autoista purettiin keittiöön lisää lautasia ja aterimia, joita oli vuokrattu ja saatu lainaksi alueen yrityksiltä ja Lappialta. Keittiön esimies Jaana Kunnari oli huolehtinut raaka-aineet keittiömestari Kotilan suunnittelemaan menuuseen ja piti huolen erityisruokavalioiden toteutumisesta. Keittiön henkilökunnasta Sirpa, Ingrid ja Päivi olivat korvaamaton apu keittiö- ja asiakastuntemuksellaan. Anssi huolehti Jaanan avuksi, että astioita oli riittävästi muiden asioiden koordinoinnin lisäksi. Lappian opettajat Johanna Mäkiniemi ja Jonni Flygare Tornioista saapuivat esivalmistelemaan menuta oppilaiden kanssa. Ruokasalin puolella Marko Ollila ja Taina Kolmonen opiskelijoineen vastasivat salin valmisteluista. Jukka-Pekka Syväjärvi Rovaniemeltä tuli myös yhdeksi ohjaajaksi keittiöön.

Keittiössä kävi iloinen puheensorina ja salissa reippaat askeleet veivät annoksia ja toivat likaisia astioita. Ruokailijoiden kasvoilla oli välillä ihmetystä ja koulumaailmaan kuuluvaa leikkisyyttä. Osalle oli vähän jännittävääkin, kun ruoka poikkesi tavallisesta kouluruoasta ja tarjottiin normaalista poikkeavalla tavalla. Mutta uusia herkkuja maistettiin rohkeasti ja pääruoka olikin jo tuttu ruokalaji useimmille. Oppilaat ja henkilökunta olivat kiinnostuneita kuulemaan tarkemmin menun sisällöstä aina uusia annoksia tarjoiltaessa.

 

Yhteistyöllä ruokien annostelu kävi reippaasti.

Asiakkaiden odotusten ylittäminen toi iloa pitkäksi aikaa

Tarjoilijaopiskelija Ellen Höynälä oli yksi salin puolella työskennelleistä. Ellenin mukaan monet opiskelijat kehuivat ruokia. Ellenin ja muiden tarjoilijoiden varmat ja ammattimaiset otteet lautasten kanssa olivat varmasti monelle oppilaalle elämys. Ellenille, jolla on jo kokemusta alasta, oli mieleenpainuvaa kuulla asiakkaiden kehuja. Lisäksi oli hienoa, kun saattoi ylittää asiakkaiden odotukset ja luoda upean elämyksen yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. ”Silloin muistaa miksi tätä työtä tekee ja unohtaa kaikki huonot työpäivät”, Ellen toteaa. Tulevaisuudessa Elleniä kiinnostaa työskentely ulkomailla sekä isoissa tapahtumissa. Ylitornion ravintolapäivä tarjosikin yhden erilaisen tapahtuman, jossa omaa osaamistaan sai kartuttaa ja näyttää.

Ellen Höynälä, Lappian opiskelija, Tornio

Ruokakasvatusta parhaimmillaan

Koululta saadun palautteen mukaan, ravintolapäivä tullaan toteuttamaan myöhemmin uudelleen. Ravintolapäivä tarjosi mahdollisuuden opetella ravintolakäyttäytymistä, nähdä erilaisia työtehtäviä ja maistaa jotain uutta. Osalle päivän jäjestämisessä mukana olleille päivä oli tuttua toimintaa ja toisille se toi vaihtelua normaalin päivän kulkuun. Oli ilo nähdä, miten yhteistyöllä toteutettiin hieno päivä ja miten hyvin vierailijat otettiin vastaan. Kaikilla oli oma tehtävänsä, josta jokainen piti hyvin huolta auttaen tilanteen mukaan samalla muita. Keittiön työntekijöiden asiakastuntemus oli tärkeässä roolissa, jotta erityisruokavaliot löysivät oikeaan pöytään oikealle henkilölle. Samalla tulimme kaikki tutummiksi koulun oppilaille ja henkilökunnalle, kun olimme esillä.

Tapahtuman ohessa koululaiset kuulivat ammattilaisten uratarinoita

Päivän yhteydessä järjestettiin yläluokkalaisille ”Uratarinoita” tilaisuus, jossa Jaana, Anssi ja Roope kertoivat oman urapolkunsa ammattikeittiöiden maailmassa. Jokaisen omanlaisensa polku toimi esimerkkinä siitä, miten ruuan parista voi löytää monenlaisia työtehtäviä. Anssille tässä tapahtumassa oli myös historian havinaa, sillä mukana olevista opettajista kolme oli opettanut myös häntä tälle alalle aikanaan.

Teksti ja kuvat: Aluepäällikkö (julkinen sektori) Anssi Kaikkonen, Metos Oy
Juttu on julkaistu AmmattikeittiöOsaaja-lehdessä 1/2022 helmikuussa 2022

3/2022/P.J.