Pienessä ja viihtyisässä Grankullenskolanin koulun ruokasalissa Haaparannalla kauniit kohdevalaisimet luovat ravintolamaista tunnelmaa. Salaattipöytä on katettu houkuttelevasti. Vastikään Haaparannan kouluihin saatiin seinille nimikyltit, joilla luodaan mielikuvaa ravintolamaailmasta.
Suomen länsirajalla Lapissa Tornion Karungissa alakoulun oppilaiden yhteinen ruokahetki alkaa koulupäivisin puoli yhdeltätoista. Ruokailuun he kiirehtivät opettajiensa perässä ja tekevät ruokalaan mutkittelevan jonon.
Tällä kertaa torniolaisperuskoululaisten ilmaisen kouluruuan muodostavat perunat, kebakot ja kastike. Isommat oppilaat ottavat kolmekin kebakkoa, pienimmät tyytyvät yhteen perunaan ja yhteen kebakkoon.
Salaattipöydän antimet, leivät ja maidot sijaitsevat lämpimän ruuan takana erilisessä kylmäkärryssä. Oppilaat saavat ottaa ruoka-annoksensa itse. Opettajat ja keittäjä Raili Ylimäki auttavat yleensä vain kaikkein pienimpiä. Opettajat istuvat oppilaittensa joukossa ja valvovat ruokarauhaa.
Joillekin päivän kouluateria on vain nopea pyrähdys. Ruoka syödään, astiat viedään pois ja sitten kirmataan välitunnille, peleihin ja leikkeihin. Isommat oppilaat malttavat olla paikoillaan hieman pitempään.
Lähes 130 oppilaan Karungin kyläkoulun ruoka valmistetaan Torniossa Putaan keskuskeittiössä. Ruoka matkaa siis koulupäivisin noin 25 kilometriä kaupungin keskustasta Putaalta Karunkiin. Oman koulun keittäjä kypsentää riisin, perunat ja makaronit.
Raili Ylimäki on juuri aloittanut Karungin koulun keittäjänä. Hänen mielestään tekemistä olisi useammallekin kuin yhdelle hengelle. Käsipareja tarvittaisiin oppilaiden auttamiseen ja ruuan, kuten salaattien esille laittamiseen.
”Putaalla tehtävä ruoka on tavallista kouluruokaa. Salaatti on mielestäni hyvin monipuolista. Eiväthän lapset paljoa sitä syö, mutta tärkeintä on maistaa ja kokeilla eri salaattilajeja”, kertoo Raili Ylimäki.
Vasta muutamia viikkoja nyt koulun keittäjänä oltuaan hän ei äkkiseltään pysty sanomaan, mikä ruoka on oppilaiden mielestä hyvää ja mikä ei. Kysytään siis oppilailta.
”Ruisleipää ja jälkiruokaa olisi kiva syödä useammin. Kasvissosekeitto ei maistu ollenkaan”, kuudesluokkalaiset Alisa Kivilompolo ja Janica Moisanen kertovat.
Kuudesluokkalaisten yhtenä toiveena olisi saada enemmän hedelmiä ruokailuhetkiin, ja muutenkin he haluaisivat kouluruuan olevan enemmän kotiruuan kaltaista. Pitsaakin toivotaan.
Ruokalista pyörii kuuden viikon kierrolla. Listalla on jokaiselle päivälle pääruoka ja salaatti. Listakierron aikana on yksi suosikkiruokapäivä ja sesonkiruokapäivä.
Myös Ruotsissa kouluruoka on lapsille maksutonta
Torniojoen toisella puolella Ruotsin Haaparannalla, on Grankullenskolanin koululounas ruotsalaisoppilaille niin ikään ilmainen. Ruotsissa siirryttiin ilmaiseen koululounaaseen vuonna 1973. Kunnat päättävät tarjonnasta ja käytänteistä, joiden mukaan ruoka valmistetaan.
Alle 5 000 asukkaan Haaparannalla on yhdeksän kouluyksikköä. Toisin kuin Suomen puolella Torniossa, ei Haaparannan kunta enää käytä keskuskeittiötä kouluruuan valmistamiseen.
Keskuskeittiön todettiin säästöjen sijaan lisäävän kustannuksia, jotka syntyivät esimerkiksi ruuan kuljettamisesta, pakkaamisesta ja säilyttämisestä. Eikä ruuan makukaan ollut keskuskeittiön aikana parantunut. Lisäksi Haaparannalla uskotaan, että hyvä ruoka ja ruokailu tukevat oppilasta ja oppimista.
Grankullenskolanin kokki Pirjo Hautajärvi ja keittäjä-siivoaja Eila Kanto valmistavat koulupäivisin maukkaan lounaan koulun omassa keittiössä pääruuasta salaattipöytään. Haaparannan kouluissa puolieinesten käyttö on hyvin vähäistä, vaikka kananugetit ja lihapullat ovat todistetusti oppilaiden suosikkiruokien kärkipäässä. Sen sijaan kouluissa suositaan luomua ja lähiruokaa.
Pääruuan vaihtoehtoina on aina kasvisvaihtoehto ja ruoka, jossa on kalaa, kanaa tai muuta lihaa. Aterialla tarjotaan viittä eri salaattia, joista oppilaiden on maistettava vähintään kahta. Salaateissa käytetään sesongin kasviksia ja paljon papuja.
Salaatin ottamiseen ohjataan ja kannustetaan jatkuvasti, Pirjo Hautajärvi ja Eila Kanto kertovat.
”Meillä panostetaan myös ruuan esillepanoon. Salaatit ovat erillisellä pöydällä ja oppilaat lähtevät ottamaan ruokansa nimenomaan salaattipöydästä, ei pääruuasta”.
Ruokalista toimii viiden viikon kierrolla. Listalla näkyy olevan munakasta, tortillaa ja kebabiakin, mutta pääosan listasta täyttävät perushyvät ruuat jauhelihakastike, kalakeitto ja lihakastike. Kasvisruokiin panostetaan huolella.
Internetissä Haaparannan kunnan nettisivuilla julkaistava ruokalista kertoo paitsi päivän tarjonnan myös lisäklikkauksella ruoka-annoksen ravintosisällön sanallisesti ja kuviollisesti. Esimerkiksi kikhernebolognesessa on 200 gramman annoksessa noin 134 kilokaloria, hiilihydraatteja 23 grammaa, proteiineja 5 grammaa ja rasvaa 2 grammaa.
Lohisopan lisukkeena tarjotaan pehmyttä leipää, juustoa ja hedelmää. Riistakäristystä nautitaan perunamuusin ja puolukkasurvoksen kanssa, kuten Suomessakin. Jokaisen hyvän kouluaterian lasketaan kattavan 25–35 prosenttia oppilaiden päivittäisestä energiatarpeesta.
Koulun ruokailutila saa näyttää ravintolalta
Haaparannan kouluissa on uuden rehtorin Jarko Tuiskun aikana alettu kiinnittää huomiota myös ruokaloiden viihtyvyyteen ja hyvään ruokailukäyttäytymiseen. Pienessä ja viihtyisässä ruokasalissa eivät enää loista pitkät ja kalseat loisteputkilamput, vaan kauniit kohdevalaisimet. Salaattipöytä on valaistu houkuttelevasti. Vastikään Haaparannan kouluihin saatiin seinille nimikyltit, joilla luodaan mielikuvaa ravintolamaailmasta.
Lounaalle ei missään nimessä tulla juosten ja pienetkin oppilaat käyttävät haarukkaa ja veistä. Silloin tällöin rehtori Tuisku ohjailee itsekin oppilaita salaattien ottoon ja istuu lounaalla oppilaiden pöytään.
”Opettajat nauttivat oppilaiden kanssa pedagogisen lounaan. Se tarkoittaa sitä, että he seuraavat oppilaiden ruokailua heidän parissaan, eivät omista pöydistään”, rehtori Jarko Tuisku painottaa.
Grankullenskolanissa on hiljattain otettu käyttöön myös viiden minuutin hiljainen hetki. Sen määrää opettaja ja silloin ei puhuta ja tirskuta. Hiljaisen hetken aikana oppilaat keskittyvät vain syömiseen ja tunnelmaan. Meluisaan suomalaiskouluruokailuun tottuneen korville yhtäkkinen hiljaisuus kymmenien pienten ja vilkkaiden koululaisten keskellä kesken ruokahetken on lähes hämmentävä.
Siinä, kun Suomen puolella Karungin koulussa oppilaat ovat ruokailunsa päätettyään vapaita lähtemään pois pöydästä, on Ruotsin puolella Grankullenskolanissa tiukemmat säännöt. Ruokaa ei hotkita, vaan se syödään rauhallisesti ja ruokansa syöneet oppilaat jäävät istumaan pöytiin odottamaan muita oppilaita. Pöydistä lähdetään vasta, kun kaikki ovat saaneet ateriansa syötyä.
Ruotsissa kuntien lisäksi osa koululaisten vanhemmista on hyvin ruokatietoisia. Vanhemmat vaativat lapsilleen hyvää, terveellistä ja maittavaa kouluruokaa, etenkin niin sanotuilla paremmilla asuinalueilla elävät ruotsalaiset.
”Isommissa kunnissa ja kouluissa meidän kaltainen ruokailuun panostaminen voi olla haasteellisempaa. Meillä hyvän ruuan tarjoaminen ei riitä, vaan lapset kasvatetaan arvostamaan ruokaa ja yhteistä ruokahetkeä”, rehtori Jarko Tuisku summaa.
Juttu liittyy Miten Suomessa kouluruokaillaan kouluruokailun 70-vuotis juhlavuonna 2018? -juttusarjaan. Ammattikeittiöosaajat ry esittelee juttusarjassa kouluruokailua erityyppisissä kouluissa ”Hangosta Utsjoelle”. Juttuja julkaistaan noin kerran kuukaudessa juhlavuoden aikana. Juttusarjan toteutumista tukee Maa- ja metsätalousministeriö.
Teksti ja kuvat: Auni Vääräniemi
2/2018
