Onko kouluissanne tai päiväkodeissanne suoritettu Kouluruoka- tai Makuaakkoset-diplomit® viimeksi vuosina 2018 tai 2019? Koronavuosien takia diplomien uudelleen suorittamisaikaa on jatkettu vuoden-22 loppuun asti.
Kaikki diplomit, jotka olette suorittaneet vuosien 2018–2019 aikana, ehditte suorittamaan uudelleen 31.12.2022 mennessä. Näin varmistatte, että normaalisti kolme (3) vuotta voimassa olevien diplomien voimassaoloaika jatkuu katkeamatta.
Diplomien sisältö ja uusiminen
Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomit® sisältävät seitsemän eri teemaa, joissa on yhteensä 45 Kyllä-/Ei-väittämää. Diplomeissa huomioidaan koulu- ja päiväkotiruokailu kokonaisuudessaan kestävästä kehityksestä ruoan ravitsemuslaatuun ja ruokailuympäristöön sekä oppilaiden ja lasten mahdollisuuteen vaikuttaa ruokailuun.
Alla oleva kuva kertoo diplomien hakemisen etenemispolun. Diplomisivuiltalöytyvät tarkemmat, yksityiskohtaiset tiedot hakuprosessista. Varsinaisen diplomin uusiminen tapahtuu kätevästi sähköisesti diplomisivuilla.
Diplomien avulla tärkeä tekemänne työ näkyväksi
Itsearviointiin pohjautuvilla Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomityökaluilla voitte testata ja osoittaa koulu- ja päiväkotiruokailun mallikelpoista toteutumista kunnassanne ja viestiä siitä asiakkaille ja sidosryhmille.
Tehokasta ja tuloksellista yhteistyötä
Diplomi on erinomainen työkalu moniammatilliseen yhteistyöhön kuten myös lasten ja nuorten osallistamiseen ja kehittämistyön perustaksi. Kehittämistyö voi kohdentua ravitsemuksellisesti tasapainoiseen ruokaan, ruokakasvatukseen tai esimerkiksi kestävän kehityksen toteutumiseen.
Uusilla diplomisuorituksilla jatkuva hakumahdollisuus
Jos kouluissanne tai päiväkodeissanne ei vielä ole diplomeja, voitte hakea niitä läpi vuoden, teille parhaiten sopivana ajankohtana. Lisätietoa hakemisesta löydät tämän jutun lopussa olevista linkeistä.
Jos diplomit ovat työyhteisössänne uusi tai kertausta kaipaava asia, tulemme erittäin mielellämme kertomaan työyhteisöönne lisää diplomeista paikan päälle tai etäyhteydellä järjestettävin tilaisuuksin.
Kouluruoka– ja Makuaakkoset-diplomi® on valtakunnallisesti ainutlaatuinen ja uraauurtava tunnustus ja testiympäristö ruuan ja ruokailutilanteen laadukkuuden toteamiseen. Diplomi on osoitus ravitsemuksellisesti tasapainoisesta, vastuulliset ja kasvatukselliset elementit huomiovasta koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiruokailusta.
Diplomityökaluilla voidaan testata ja osoittaa koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiruokailun mallikasta toteutumista ja viestiä siitä näkyvästi myös asiakkaille ja kaikille sidosryhmille. Diplomit ovat erinomaisia työkaluja moniammatillisen keskustelun ja kehittämistyön pohjaksi. Parhaimmillaan ruokailuhetki onkin tapakasvatusta, hyvää ruokakulttuuria ja kestävää kehitystä vaaliva tuokio, johon kaikki koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiyhteisön toimijat, niin aikuiset kuin lapset voivat yhdessä vaikuttaa.
Kouluruokadiplomi täyttää vuonna 2023 jo 10 vuotta
Diplomin myöntämisen perusteet ovat hyvin ajankohtaisia, jos ei jopa vielä ajankohtaisempia kuin vajaa kymmeen vuotta sitten. Kouluruokadiplomin tavoitteena on yhtenäistää suomalaisen kouluruoan laatuvaatimukset sekä huomioida kouluruokailutilanteen kasvatuksellinen ja sosiaalinen merkitys lasten ja nuorten kehityksessä ja koko kouluyhteisössä. Diplomi tekee opetushenkilöstön, oppilaiden ja ruokapalvelun yhteiskehittämistä näkyväksi. Se kohottaa myös ammattikeittiöalan arvostusta tuomalla esille vankkaa osaamista laadunhallinnassa, vastuullisuudessa ja asiakaspalvelussa. Välittömästi Kouluruokadiplomin jälkeen kehitettiin päiväkodeille vastaava Makuaakkoset-diplomi, joka sovellettiin haettavaksi myös perhepäivähoitajille vuoden 2021 lopulla.
Kouluruokadiplomi on tunnettu brändi ja juhlii pian pyöreitä vuosia. Ensimmäiset diplomit luovutettiin vuonna 2013 Kirkkonummen koulukeskukselle. Kuvassa vasemmalta oikealle keittiöpäällikkö Eeva-Liisa Hemming, rehtori Maarit Rossi, ruokapalvelujohtaja Toini Linnanmäki. Kuva on v:lta 2013. Kuva: Eero Kokko
Myös kuntapäättäjät saavat diplomisuoritusten myötä vahvistuksen ansiokkaasta koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiruokailun kehittämisestä
Diplomin saaneet koulut ja päiväkodit henkilökuntineen osoittavat vanhemmille, koululaisille ja tärkeille sidosryhmille välittävänsä aidosti koulu- ja päiväkotiruokailun tasosta. Samoin perhepäivähoitajat omassa perhepäivähoitotyössään. Myös kunnalliset päätöksentekijät saavat diplomin myötä vahvistuksen niistä asioista, joita päivittäinen maittavan ja turvallisen ruoan valmistaminen ja tarjoaminen kunnilta ja ruokapalvelun tuottajilta edellyttää. Diplomia voikin hyödyntää laadukkaiden ja tasokkaiden ruokapalvelujen markkinoinnissa ja se mainitaan yhtenä laatutyökaluna Syödään ja opitaan yhdessä – kouluruokailusuosituksessa ja Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksessa.
Diplomi yhteisöllisyyden rakentajana
Koulu- ja Makuaakkoset-diplomien suorittamiseen liittyy yhteisöllisyyden periaate. Tavoitteena on ruokapalveluiden ja opetus- ja kasvatushenkilöstön sitouttaminen yhteisesti kestävän kehityksen toimintamalleihin, asiakastyytyväisyyden lisääminen ja ravitsemusvalistuksen integroiminen mm. kotitalouden, liikunnan, terveystiedon tai ympäristöopin oppitunneille sekä yhteistyö kodin, koulun, päiväkodin ja perhepäiväkodin välillä. Diplomi-työkalu kannustaa lapsia ja nuoria osallistumaan ja ottamaan vastuuta koulun, päiväkodin ja perhepäiväkodin yhteisistä ruoka-asioista aikuisten ohjaamana ja tukemana. Ruokailutilanteen kehittäminen on vahvasti sidoksissa opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamiseen. Koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiruokailun opetus- ja kasvatustehtävä voi toteutua vasta silloin, kun koulun, päiväkodin ja perhepäiväkodin yhteisöllisyys on vahva.
Toivolanrannan yhtenäiskoulu Peräseinäjoelta suoritti Kouluruokadiplomin vuonna 2018. Rehtori Henry Leppäahon mukaan Kouluruokadiplomin hakeminen oli hieno juttu. ”Hakemisprosessin aikana järjestetyt tapaamiset olivat mukavia ja lähensivät eri osapuolia. Kouluruokadiplomin hakeminen lisäsi entisestään ruokapalvelun arvostusta ja yhteistyömme tiivistyi. Kerroimme vanhemmille diplomin suorittamisesta vanhempainilloissa ja tieto on kulkenut kotiin myös lasten kautta. Asiasta oli lisäksi juttu paikallislehdessä otsikolla: Meidän koulussa kouluruoka on huippuluokkaa. ” Kuva: Samuel Hoisko
Ole sinä aloitteentekijä diplomien hakemisessa
Diplomia voivat hakea yhteistyössä niin yksityiset kuin julkiset päiväkodit, perhepäiväkodit, koulut ja ruokapalvelun tuottajat. Sinä voit olla asiassa aloitteentekijä. Jokaiselle diplomikysymyssarjan läpäisseelle koululle, päiväkodille ja perhepäivähoitajalle toimitetaan konkreettinen oma diplomi.
Painiityn päiväkodille ja Espoo Cateringille myönnettiin Makuaakkoset-diplomi juuri ennen koronapandemian alkua ja sitä ehdittiin yhdessä juhlia ennen rajoitusten alkamista maaliskuussa 2020. Kuva: Marjut Huhtala
Diplomien hakeminen
Diplomeilla on jatkuva hakumahdollisuus. Diplomi on voimassa kolme vuotta sen suorittamisesta, jonka jälkeen se kannattaa suorittaa uudelleen, jotta voimassaolo jatkuu katkeamatta. Hinta on yht. 95 € + alv kolmen vuoden ajalta/koulu, päiväkoti, perhepäiväkoti. Jos diplomi on suoritettu aiemmin, sen voimassaoloajan voi tarkistaa koululle/päiväkodille lähetetystä diplomista. Vuonna 2018 ja 2019 suoritetut diplomit on mahdollista suorittaa uudelleen poikkeuksellisen korona-ajanjakson vuoksi vuoden 2022 loppuun mennessä.
Lisätiedot, aineistopankki, hakeminen ja tukimateriaali:
Aineistopankki, josta löydät muun muassa diplomin hakemisen etenemiskaavion ja PP-esitysen, jossa diplomin hakeminen on esitetty tiivistetysti (sisältää myös kysymykset katsottavaksi ennen suoritusta)
Aineistopankki, josta löydät muun muassa diplomin hakemisen etenemiskaavion ja PP-esitysen, jossa diplomin hakeminen on esitetty tiivistetysti (sisältää myös kysymykset katsottavaksi ennen suoritusta)
Toimimalla ripeästi ehditte yhdessä iloita ja juhlia Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomien® ansaitsemista lukuvuoden päätösjuhlissa. Suorittaessanne diplomit 27.5.2022 mennessä, varmistatte diplomien toimitukset ennen kevätlukukauden päättymistä.
Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomityökaluilla voitte testata ja osoittaa koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiruokailun mallikasta toteutumista ja viestiä siitä myös asiakkaille ja sidosryhmille. Diplomi on tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän ruokailun edistämisestä. Ne suoritetaan yhteistyössä ruokaryhmissä, joissa on ruokapalvelun, opetuksen/ kasvatuksen sekä lasten ja nuorten edustus.
Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomi® suoritetaan vaihe vaiheelta yhteistyössä tärkeiden sidosryhmien kanssa. Diplomin avulla voitte lisätä positiivista viestintää ja ruokapuhetta asiakkaiden ja sidosryhmien keskuudessa. Diplomeilla on Suomen Patentti-ja rekisterikeskuksen myöntämä tuotemerkkitunnus.
Kuvassa Kouluruokadiplomin® kanssa Vesannon ruokapalvelun työntekijät Mari ja Marika Sahlberg.
Vesannon kunnan yhtenäiskoulu, lukio ja päiväkoti suorittivat Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomit® uudelleen helmikuussa 2022 koulujen siirryttyä väistötiloista upouuteen hirsikouluun. Diplomit haluttiin hakea, koska ruokailu on järjestetty Vesannon kouluissa ja päiväkodissa kaikin puolin mallikkaasti. ”Ruoka on todella hyvää, täysipainoista, suositusten mukaista ja sitä on aina riittävästi. Halusimme toiminnalle kunniaa diplomin muodossa, koska keittiön ruokapalveluhenkilöstö tekee todella hyvää työtä. Diplomit ovat kiitokset ennen kaikkea heille”, kertoo hallinnollinen rehtori-sivistystoimenjohtaja Jaana Ruuskanen
Vesannon kunnan yhtenäiskoulun ja lukion ruokasali
Maukasta ruokaa ja yhteisöllisyyttä
Ruokailuhetket tauottavat päivän toimintaa mukavasti, tuovat yhdessä koettuja ilon- ja yhteisöllisyyden hetkiä ja auttavat jaksamaan niin pikkulasten tärkeimmässä työssään eli leikkimisessä ja koululaisia oppimisessa. Jaana Ruuskanen ja varhaiskasvatusjohtaja Mari Jääskeläinen hehkuttavat ruokailun iloa: ”Kyllä meidän lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden sekä henkilökunnan kelpaa ruokailla hoito- ja koulupäivän aikana, kun ruoka on maittavaa ja asiakaskunnan tarpeet huomioivaa.Meillä lapset ja oppilaat muistavat myös kiittää ruuasta.”
Tytöt välipalalla.
Hävikkiä vain vähän
Vesannon kunnassa on kiinnitetty hyvin huomioita myös ruokahävikin määrän vähentämiseen ja se on saatu pidettyä vähäisenä. ”Koululla on nyt yksi ruokasali neljän eri pisteessä toimineen jälkeen. Näin ruokapalveluhenkilöstö voi koko ruokailun ajan tarkkailla ruuan menekkiä ja sopeuttaa tarjolle tuotavan ruoan määrää kysynnän mukaan. Muutoinkin toiminnan järjestäminen on ollut aikaisempaa helpompaa”, korostaa ruokapalvelupäällikkö Sari Jäntti.
Mari Jääskeläisen mukaan, hävikin vähentämistä on edesauttanut myös esimerkiksi päiväkodille hankittu blenderi, jolla surautetaan lapsille maistuvia pirtelöitä yli jääneistä marjoista tai hedelmistä.
Opetus-, kasvatus- ja ruokapalveluhenkilöstön saumatonta yhteistyötä
Yhteistyö koulun ja päiväkodin koko henkilöstön kanssa toimii saumattomasti. ”Ruokatoimikunta kokoontuu pari kertaa vuodessa, mutta vielä suurempi merkitys on päivittäisellä palautteella ja kohtaamisella,” kertoo kokki Mari Sahlberg. Oppilaita kuunnellaan ja heidän toiveitaan huomioidaan ruokalistalla. ”Viimeksi ystävänpäivän ruoka oli yläkoulun oppilaskunnan toiveen mukaisesti kananugetteja. Keväisin on toiveruokaviikot, jolloin tarjottavat ruoat on poimittu kaikkien oppilaiden esittämistä ehdotuksista. Myös vuoden kierron juhlapäivät huomioidaan kouluruokailussa lasten herkkujakaan unohtamatta. Esimerkiksi Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomeja juhlittiin tarjoamalla kaikille jäätelöt.”
Kestävä kehitys ja vastuullisuus huomioitu uudessa hirsikoulussa
Vesannolla koululaiset pääsivät aloittamaan koulunkäynnin uudessa hirsikoulussa syksyllä 2021. Hirsikoulu on ollut jo suunnitteluvaiheesta lähtien valtavirrasta poikkeava hanke, jossa on huomioitu erityisesti kestävyys ja loppukäyttäjien tarpeet. Hirsikoulu tuo esiin suomalaisen koulutuksen parhaita puolia ja antaa erinomaisen esimerkin siitä, miten maaseutualueiden elinvoimaisuuteen voidaan panostaa asukaslähtöisesti. Rakennus on myös esimerkki ympäristöystävällisestä rakentamisesta, joka kunnioittaa suomalaista puurakentamista ja edesauttaa hiilineutraaliustavoitteessa, kerrotaan Vesannon kunnan verkkosivuilla.
Koulut ja vuonna 2016 rakennettu päiväkoti toimivat samassa pihapiirissä ja yhteistyö on luontevaa. ”Pääsemme nyt tarjoilemaan uudessa koulussamme myös maksullista välipalaa. Se on todella suosittu ja maksulle saa vastinetta”, kertoo Sari Jäntti.
Hakekaa tekin Kouluruoka- ja/tai Makuaakkoset-diplomit
Kouluruoka– ja Makuaakkoset-diplomityökaluilla voitte testata ja osoittaa koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiruokailun mallikasta toteutumista ja viestiä siitä myös asiakkaille ja sidosryhmille. Diplomit ovat erinomaisia työkaluja moniammatillisen keskustelun ja kehittämistyön pohjaksi ravitsemuksellisesti tasapainoisen ruoan tarjoamisen sekä kestävän kehityksen toimien ja ruokakasvatuksen toteutumisen osalta. Sopikaa nyt yhteinen ruokaryhmän palaveri tai perustakaa ryhmä, jos sitä ei vielä ole. Näin hakuprosessi lähtee sujuvasti liikkeelle. Sinä voit toimia aloitteen tekijänä. Perhepäivähoitajat voivat kysyä halutessaan keskustelukumppaniksi lasten huoltajia ja kunnan varhaiskasvatuksesta vastaavaa.
Kouluruoka– ja Makuaakkoset-diplomityökaluilla voitte testata ja osoittaa koulu-, päiväkoti- ja perhepäiväkotiruokailun mallikasta toteutumista ja viestiä siitä myös asiakkaille ja sidosryhmille. Diplomit ovat erinomaisia työkaluja moniammatillisen keskustelun ja kehittämistyön pohjaksi ravitsemuksellisesti tasapainoisen ruoan tarjoamisen sekä kestävän kehityksen toimien ja ruokakasvatuksen toteutumisen osalta. Sopikaa nyt yhteinen ruokaryhmän palaveri tai perustakaa ryhmä, jos sitä ei vielä ole. Näin hakuprosessi lähtee sujuvasti liikkeelle. Sinä voit toimia aloitteen tekijänä. Perhepäivähoitajat voivat kysyä halutessaan keskustelukumppaniksi lasten huoltajia ja kunnan varhaiskasvatuksesta vastaavaa.
Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomityökaluilla voitte testata ja osoittaa ruokailun mallikasta toteutumista ja viestiä siitä
Päiväkodeille ja perhepäiväkodeille suunnattu Makuaakkoset-diplomi® ja kouluille suunnattu Kouluruokadiplomi® on kehittämistyössä oivallinen työkalu. Diplomien avulla koulu- ja päiväkotiyhteisönä keskustelette yhdessä seitsemän eri teeman kysymysten pohjalta muun muassa kestävän kehityksen, ravitsemuslaadun, maukkaan ruoan ja ruokakasvatuksen toteutumisesta omassa toiminnassanne. Keskusteluiden ja pohdintojen avulla löydätte onnistumiset ja yhteiset kehittämiskohteet. Perhepäiväkodeissa suorittamisen tekee perhepäivähoitaja.
Miten diplomi suoritetaan?
– Kutsukaa koolle tai perustakaa ruokaryhmä, jossa on koululaisten/lasten ja ruokapalvelu- ja kasvatushenkilöstön edustus sekä mahdollisuuksien mukaan kouluterveydenhoitaja ja huoltajia. Sinä voit toimia aloitteen tekijänä. Perhepäivähoitaja voi kysyä halutessaan keskustelukumppaniksi lasten huoltajia ja kunnan varhaiskasvatuksesta vastaavaa
– Keskustelkaa ruokaryhmässä kunkin eri teeman diplomikysymyksistä (yht. 45 Kyllä-/Ei-väittämää)
– Päättäkää kehittämiskohteet, aikataulu ja vastuut
– Toteuttakaa kehittämistoimenpiteet
– Suorittakaa Kouluruokadiplomi kouluissa tai Makuaakkoset-diplomi päiväkodeissa ja perhepäiväkodeissa diplomisivustojen Hae diplomia -osiossa.
– Asettakaa saamanne diplomi esille näkyvälle paikalle ruokailutilaan, linjastoon tai seinälle
– Tiedottakaa diplomin ansaitsemisesta koulu-/päiväkoti- ja perhepäiväkotiyhteisölle, huoltajille, päättäjille ja medialle
– Juhlikaa diplomin saamista koko koulu-/päiväkoti- ja perhepäiväkotiyhteisön voimin
Klikkaa auki ja katso myös kaaviokuva diplomin hakemisen etenemisestä.
Jatkuva hakumahdollisuus – Vuonna 2018 ja 2019 suoritettujen diplomien uudelleen suorittaminen tämän vuoden loppuun mennessä
Diplomeilla on jatkuva hakumahdollisuus, mutta kehittämistoimiin kannattaa ryhtyä samoin tein. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi vuosina 2018 ja 2019 suoritetut diplomit on mahdollista suorittaa uudelleen tämän vuoden loppuun mennessä. Näin niiden kolmen vuoden voimassaoloaika jatkuu katkeamatta. Suorituspäivän voit tarkistaa nykyisestä diplomista.
Lisätietoa ja aineistoja
Nopeiten pääsette alkuun klikkaamalla sivustojen Aineistopankkiin (Päiväkodit ja perhepäiväkodit: Makuaakkoset-diplomi, Koulut: Kouluruokadiplomi). Sivuilta löytyy esimerkiksi innostavat videot, joissa varhaiskasvatusjohtaja, rehtori, ruokapalvelun edustajat ja lapset kertovat, miksi heidän mielestään diplomien hakeminen on hyvä juttu.
PowerPoint-esityksissä on diplomien hakeminen kerrottu tiivistetysti ja yhden A4-sivun esitys on vielä nopeampi sukellus aiheeseen. Aineistoja voi käyttää myös asian esittelyyn diplomityöryhmälle, huoltajille, henkilöstölle ja kunnan päättäjille. Hakuprosessi kannattaa aloittaa heti sopimalla ensimmäinen tapaaminen. Siitä se lähtee sujuvasti liikkeelle.
Ammattikeittiöosaajat ry:n myöntämä Makuaakkoset diplomi® on päiväkodeille ja nyt myös perhepäiväkodeille soveltuva itsearvioinnin mittaristo, jonka ansaitakseen on hyväksytysti käytävä läpi teemoitettu 45-kohtainen kysymyssarja. Kysymykset koskevat ravitsemusta ja ruokailutilannetta, kestävän kehityksen toteutumista, yhteistyön sujuvuutta ja hyvän ruokakasvatuksen ilmentämistä varhaiskasvatusikäisten ruokakasvatustilanteissa.
Perhepäivähoitaja Anna Tolonen. Kuva: Jani Kalapudas
”Makuaakkoset-diplomin sisältö koskettaa myös perhepäivähoidossa toteuttavaa varhaiskasvatusta. Pieni ryhmä ja vapaus itse yrittäjänä vaikuttaa toimintaansa mahdollistaa huomion kiinnittämisen mm. ruokahävikin minimoimiseen ja ekologisuuteen ruoka-aineiden valinnassa. Kasvatuksellisesti ruokailutilanteet ovat pienessä porukassa intensiivisiä ja esimerkiksi Sapere-menetelmä toteutuu arjessamme aivan huomaamatta ja vaivattomasti”, kuvailee perhepäivähoitaja Anna Tolonen.
Perhepäivähoitaja Marika Rosti. Kuva: Helena Karppinen
Lasten ruokakasvatus vaatii samaan aikaan rauhallisuutta, kekseliäisyyttä ja sinnikkyyttä. Parhaiten uusien makujen opettelu ja miellyttävien ruokailuhetkien järjestäminen hoituvat positiivisen vahvistamisen kautta. Myönteinen ruokapuhe, ruokailutilanteen ja raaka-aineiden opettelu leikin ohessa on avainasemassa, kun kyseessä on pienet lapset.
”Diplomi on mielestäni hieno tunnustus tärkeästä ruokamaailmaan sijoittuvasta varhaiskasvatuksesta. Lasten osallistaminen on olennaista ja mielenkiinnon kohteita on helppo havainnoida ja räätälöidä toteutus ne huomioiden. Otan lapset perhepäivänhoidon ryhmässäni mukaan kaikkeen tekemiseen omien kykyjensä mukaan, heti yksivuotiaasta alkaen”, kertoo perhepäivähoitaja Marika Rosti.
Taustalla perhepäivähoitajien oma kiinnostus Makuaakkoset-diplomin® hakemiseen
Makuaakkoset-diplomi® luotiin vuonna 2016 päiväkotien varhaiskasvatuksen välineeksi vankan asiakastuntijaryhmän ja pilotointityön tuloksena. Perhepäivähoitajien omasta kiinnostuksesta ja aloitteesta diplomi on nyt räätälöity haettavaksi myös perhe- ja ryhmäperhepäiväkoteihin.
Muun muassa Oulun yksityiset päivähoitajat ry oli aloitteellinen Makuaakkoset-diplomin hakemisen mahdollistamiseksi perhepäiväkoteihin. ”Yhdistyksemme on kiinnostunut tuomaan Makuaakkoset-diplomin® perhepäivähoitoon saavutettavaksi ennen kaikkea siksi, että haluamme tehdä uraauurtavaa työtä suomalaisen perhepäivähoidon eteen. Hoitomuoto on todellinen vaihtoehto varhaiskasvatukseen jo usealle tyytyväiselle asiakasperheelle. Olemme kannustaneet jäsenistöämme aina aktiiviseen kouluttautumiseen ja ammattitaidon kehittämiseen. Diplomin saavuttaminen tuo mielestäni lisäarvoa perhepäivähoitopaikalle ja kertoo hoitajan sitoutuneisuudesta toimipaikkansa toiminnan kehittämiseen”, korostaa yhdistyksen puheenjohtajana toimiva perhepäivähoitaja Anna Tolonen.
Nyt diplomia hakemaan!
Makuaakkoset-diplomi® -sivustolta löytyy omat räätälöidyt kysymykset sekä päiväkodeille että perhepäiväkodeille diplomin suorittamiseksi. Suorittamisesta kannattaa viestiä rohkeasti niin lasten huoltajille kuin laajemmin eri sidosryhmille ja tuoda aktiivisesti esille perhepäivähoidon hienoa työtä lasten ruokakasvatuksen parissa. Perhepäivähoitajat Anna Tolonen Oulusta ja Marika Rosti Lahdesta ovat ensimmäiset Makuaakkoset-diplomin hakijat perhepäiväkoteihin.
”Diplomin myötä saakin arvokkaasta työstään tunnustusta ja lisäarvoa tarjoamalleen palvelulle”, Tolonen iloitsee.
Myös Marika Rosti hehkuttaa perhepäivähoitajan omaa innostusta ja mielikuvituksen käyttöä lasten kanssa toimimisessa: ”Hoitajan innostus kaikkeen tekemiseen tarttuu myös lapsiin. Ruokamaailmassa vain taivas on rajana ja mielikuvitus on aina plussaa. Lasten perheetkin ovat innostuneet hurjasti Makuaakkoset-diplomista®. Yy, kaa, koo, kaikki mukaan diplomia hakemaan, joo! ”
Perhepäivähoitaja Marika Rosti ja lapset tutustumassa kasvisten saloihin. Kuva: Helena Karppinen
”Poutapilvi kun päähän sujahtaa,
pikkuväki keittöön pujahtaa.
Veitsi pilkkoo ja perunaa kuorii.
Lasten ilosta nauttii Marika-muori.
Porkkanaa raastetaan ja
tietysti myös maistetaan.
Mitä eroa on raa’alla tai keitetyllä?
Vastauksen saa vain maistamalla.”
Perhepäivähoitaja Marika Rosti
Lisätietoa ja Makuaakkoset-diplomin® hakeminen
Diplomin hakeminen tapahtuu www.makuaakkosetdiplomi.fi -sivustolla. Nopeiten pääset alkuun klikkaamalla sivuston Aineistopankkiin. Sieltä löydät PowerPoint-esityksen, jossa diplomin hakeminen on esitetty tiivistetysti (sisältää myös kysymykset katseltaviksi) ja diplomin hakemisesta yhden A4-sivun etenemiskaaviokuvan. Voit käyttää aineistoja myös asian esittelyyn huoltajille ja muille sidosryhmille sekä diplomista viestiessäsi.
Makuaakkoset-diplomia® vastaava ja kouluille suunnattu Kouluruokadiplomi® on myös edelleen haettavissa ja uusittavissa.
Diplomien myöntämisestä vastaa Ammattikeittiöosaajat ry.
Kouluruoka– ja Makuaakkoset-diplomit ovat erinomaisia työkaluja kouluissa ja päiväkodeissa tapahtuvan moniammatillisen keskustelun ja kehittämistyön pohjaksi. Yhdessä suoritetuilla diplomeilla voidaan näkyvästi osoittaa asiakkaille ja sidosryhmille ravitsemuksellisesti tasapainoisen ruoan tarjoaminen sekä kestävän kehityksen toimien ja ruokakasvatuksen toteutuminen kouluissa ja päiväkodeissa. Nyt on hyvä aika sopia yhteinen ruokaryhmän palaveri tai perustaa ryhmä, jos sitä ei vielä ole. Näin hakuprosessi lähtee sujuvasti liikkeelle.
Jatkuva hakumahdollisuus – Vuonna 2018 suoritettujen diplomien uudelleen suorittaminen tämän vuoden loppuun mennessä
Diplomeilla on jatkuva hakumahdollisuus. Vuonna 2018 suoritetut diplomit on mahdollista suorittaa uudelleen tämän vuoden loppuun mennessä.Näin niiden kolmen vuoden voimassaoloaika jatkuu katkeamatta. Suorituspäivän voit tarkistaa nykyisestä diplomista. Koska pandemiatilanne on aiheuttanut haasteita toiminnassanne, voitte poikkeuksellisesti suorittaa tänä keväänä ja syksyllä uusittavat diplomit vielä vuoden 2021 loppuun mennessä, jolloin niiden voimassaoloaika jatkuu katkeamatta.
Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomi® -työkalut apuna ruokailun kehittämistyössä
Päiväkodeille suunnattu Makuaakkoset-diplomi® ja kouluille suunnattu Kouluruokadiplomi® on kehittämistyössä oivallinen työkalu. Diplomien avulla koulu- ja päiväkotiyhteisönä keskustelette yhdessä seitsemän eri teeman kysymysten pohjalta muun muassa kestävän kehityksen, ravitsemuslaadun, maukkaan ruoan ja ruokakasvatuksen toteutumisesta omassa toiminnassanne. Keskusteluiden ja pohdintojen avulla löydätte onnistumiset ja yhteiset kehittämiskohteet.
Miten diplomi suoritetaan?
– Kutsutaan koolle tai perustetaan ruokaryhmä, jossa on koululaisten/lasten ja ruokapalvelun- ja kasvatushenkilöstön edustus sekä mahdollisuuksien mukaan kouluterveydenhoitaja ja huoltajia.
– Keskustellaan ruokaryhmässä kunkin eri teeman diplomikysymyksistä.
– Päätetään kehittämiskohteet.
– Toteutetaan kehittämistoimenpiteet.
– Suoritetaan Kouluruokadiplomi kouluissa tai Makuaakkoset-diplomi päiväkodeissa diplomisivustojen Hae diplomia -osiossa.
– Ripustetaan saatu diplomi esille ruokailutilan seinälle tai asetetaan linjastoon.
– Tiedotetaan diplomin ansaitsemisesta koulu-/päiväkotiyteisölle, huoltajille, päättäjille ja medialle.
– Juhlitaan diplomin saamiseta koko koulun/päiväkodin voimin.
Lisätietoa
Nopeiten pääsette alkuun klikkaamalla sivustojen Aineistopankkiin (Makuaakkoset-diplomi, Kouluruokadiplomi). Siellä on innostavat videot, joissa varhaiskasvatusjohtaja, rehtori, ruokapalvelun edustajat ja lapset kertovat, miksi heidän mielestään diplomien hakeminen on hyvä juttu.
PowerPoint-esityksissä on diplomien hakeminen kerrottu tiivistetysti ja yhden A4-sivun esitys on vielä nopeampi sukellus aiheeseen. Aineistoja voi käyttää myös asian esittelyyn diplomityöryhmälle, huoltajille, henkilöstölle ja kunnan päättäjille. Hakuprosessi kannattaa aloittaa heti sopimalla ensimmäinen tapaaminen. Siitä se lähtee sujuvasti liikkeelle.
Ammattikeittiöosaajat ry:n Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomit® on koettu Siilijärvelläkin hyödyllisiksi. Kunnan verkkosivuilla kerrotaan ylpeänä: ”Kaikissa Siilinjärven kunnan kouluissa on suoritettu kouluruokadiplomit.”
”Huhtikuun lopussa diplomi haettiin myös viimeiselle päiväkodille, suurimmalle Pilvilinnalle. Olemme olleet vuosia mukana toiminnassa ja pitäneet diplomit voimassa. Ne jäntevöittävät toimintaa, kehittävät keskustelua ja yhteistyötä asiakkaan kanssa ja ovat hyvä väline tarkastella yhdessä säännöllisesti asioita, kuten palvelusopimusta liitteineen. Näin huomataan, olemmeko ymmärtäneet, muistaneet ja tulkinneet sovitut asiat samoin. Suosittelen diplomien hakua kaikille kunnille. Ne ovat hyvä toimintamalli toteuttaa yhteisiä teemoja ja asioita ravitsemukseen, terveyteen, tapakasvatukseen ja kestävään kehitykseen liittyen”, Siilinjärven ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja Sirpa Kurki kertoo.
Siilinjärven kunnan ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja Sirpa Kurki työpisteellään. Kuva: Katja Hirvonen.
Vastuullisuus ei rakennu ilman koulujen ja ruokapalvelun hedelmällistä yhteistyötä.
”Olemme yksin voimattomia osallistamaan oppilaita, jos emme saa aikuisia kasvattajia mukaan viestiä viemään. Muutamilla kouluillamme on hienoja esimerkkejä hyvin toimivasta yhteistyöstä, mutta lisää kaipaisin.”
Yhteistyöllä uusia tapoja kouluravintolaan
Siilinlahden alakoulussa yksi tapa osallistaa oppilaita on koulukomitea, jossa on joka luokalta kaksi oppilasta vaikuttamassa yhteisiin päätöksiin. Viime syksynä koulussa kerättiin tietoa, mihin asioihin oppilaat haluaisivat tänä lukuvuonna vaikuttaa.
”Koulun kaikissa kolmessa yksikössä ruokala nousi ideoissa esiin. Meidän Saharan yksikössämme, jossa on oppilaita luokka-asteilla 3.-9., toivottiin lisää mieliruokapäiviä, aterioille enemmän hedelmiä ja mausteita sekä useammin ketsuppia. Sitten koulukomitea keskusteli, mitä muutoksia ajetaan eteenpäin”, Siilinlahden koulun Saharan yksikön koulukomiteaa vetävä luokanopettaja Heli Ruotsalainen kertoo.
Neljä edustajaa vei toiveita eteenpäin ja keskusteli ruokalan ravitsemistyöntekijä Tiina Holopaisen kanssa. Hän kertoi, miten tähteiden lajittelu oppilailta sujuu ja miten paljon ruokahävikkiä syntyy. Hävikin määrä hätkähdytti lapsia, ja koulukomitea halusi kertoa kuulemastaan muille. Aamunavauksessa valaistiin kaikille, mistä ja miten paljon jätettä syntyy ja kerrattiin kierrätysohjeet.
Myös toive hedelmistä poiki konkreettisen uudistuksen. Hävikin välttäminen liittyy siihenkin.
”Ruokalaan tehtiin värikäs nurkkaus, jossa on tarjolla edellisiltä päiviltä jääneitä hedelmiä. Lasten tekemä kyltti houkuttelee ottamaan niitä jälkiruuaksi.”
Oppilaiden toive, että salaattiainekset olisivat erillisissä lokeroissa eikä valmiiksi sekoitettuna joutuu sen sijaan koronan vuoksi vielä odottamaan toteutumista.
Ruokapalvelun ja koulun yhteistyö on Saharassa jatkuvaa. Oppilaat tekivät ruokalaan palautelaatikon, johon voi jättää lomakkeella ruusuja tai risuja keittiön väelle ja eteenpäin vietäväksi. Laatikon yläpuolelta voi lukea ruokapalvelun vastaukset kysymyksiin.
”Palautteella on iso merkitys”, on Ruotsalainen huomannut.
Ahmon koulun Unesco-ryhmäläiset, vasemmalta Saana Pitkäkoski, Oona Kuivalainen, Iiris Kokkonen ja Riina Korolainen, ovat samaa mieltä: pitää opetella ottamaan ruokaa vain niin paljon kuin syö, sillä hävikki on kamalaa. Kuva: Silja Kärjä.
Maapallon teemapäivänä kouluruoka vahvasti esillä
Ahmon yläkoulussa ollaan valppaina vastuullisuudesta. Tänä vuonna koulun kaikki luokat osallistuivat 22.4. kansainväliseen Earth Day -teemapäivään.
”Oppilaat toivoivat kasvisruokaa ja tekivät ruokalaan ruokahävikkiin liittyviä julisteita”, Ahmon koulussa globaaleita aiheita toteuttavaa Unesco-ryhmää vetävä äidinkielen, kirjallisuuden ja ilmaisutaidon opettaja, lehtori Silja Kärjä kertoo.
Kasvislasagne ja hedelmät maistuivat vakavan asian ohessakin: ruokalassa oli esillä laminoidut kuvat ruoka-aineista, jotka oppilaat saivat laittaa hiilijalanjälkijärjestykseen, ja hiljattain käyttöön otetulta, lautasjätettä mittaavalta biovaa’alta ja roska-astiasta välitettiin suurelle screenille livestriimiä.
”Idea herättää ajatuksia jätteen määrästä lähti poikaoppilailta.”
Unesco-ryhmäläiset myös kiersivät päivän aikana luokissa pelauttamassa kuutta itse ideoimaansa peliä.
”Lasten ja nuorten tieto ympäristöasioista on lisääntynyt huimasti. Tämä on tärkeää työtä positiivisen tulevaisuudennäkemyksen säilyttämiseksi.”
Kärjä iloitsee myös oppilaiden ja koulun ruokapalveluiden hyvästä ja läheisestä suhteesta.
”Kierrätysasiat hoituvat, oppilaat ovat niistä kiinnostuneita ja kasvisruokaa voi saada joka päivä. Yhdessä saamme aikaan muutosta.”
Omia tuetaan vastuullisesti
Raha on kuntasektorilla aina tiukassa. ”Totta kai se asettaa rajoitteita, mutta tarkkana ollen olemme pystyneet toimimaan ja täyttämään sen, mikä pitää. Olemme mukana Sansian kilpailuttamissa elintarvikkeiden hankintasopimuksissa, se on tärkeää, ja meillä on kova tahtotila pitää hankinnoissa mukana lähituottajia ja tukea alueellista yrittäjyyttä.”
Siilinjärven ruokapalveluiden lähituoteostot ovat euromääräisesti yhdeksisen prosenttia elintarvikkeiden kokonaisostoista. Kunnan visio, vahva ja vastuullinen Siilinjärvi, näkyy konkretiana. Leipä, perunat, haukimassa, sipulit ja marjat löytyvät sadan kilometrin säteeltä.
”Omaa mansikkaa tarjoamme ympäri vuoden. Puuron kanssa keittona se on erittäin pidettyä.”
Paikallisista perinneruuista on kaiken ikäisten keskuudessa suosittu myös perunavelli. Sitä täytyy kuuden viikon kiertävillä ruokalistoilla olla. Kaiken kaikkiaan kunnan ruokapalveluissa arvostetaan kotimaisia ja satokauden mukaisia tuotteita.
Muutoksen tuulet puhaltavat myös Sirpa Kurjen työpöydällä. Hankesuunnitelmissa on muun muassa Ahmon koulukeskus.
”Odotamme sinne uutta keskuskeittiötä. Se on työssämme iso muutos, johon liittyy meille sopivimpien ja toimivimpien keittiöverkkoratkaisujen ja tuotantotapojen tarkastelua. Uuden suunnittelu on mukavaa ja mielenkiintoista.”
Diplomeilla on jatkuva hakumahdollisuus – Vuonna 2018 suoritettujen diplomien uudelleen suorittaminen tämän vuoden loppuun mennessä
Voitte suorittaa uuden diplomin itsellenne sopivana ajankohtana. Vuonna 2018 suoritettujen diplomien uusiminen on ajankohtaista tänä vuonna. Tällöin niiden kolmen vuoden voimassaoloaika jatkuu katkeamatta. Suoritusajankohdan voit tarkistaa koululle ja päiväkodille toimitetusta diplomista. Koska pandemiatilanne on jatkunut ja aiheuttanut haasteita toiminnassanne, voitte poikkeuksellisesti suorittaa tänä keväänä ja syksyllä uusittavat diplomit vielä vuoden 2021 loppuun mennessä, jolloin niiden voimassaoloaika jatkuu.
Koulujen ja päiväkotien ruokailun kehittäminen yhdessä asiakkaita ja henkilöstöä osallistaen on ensi arvoisen tärkeää, mutta myös innostava ja hedelmällinen tapa. Säännöllinen ruokaryhmätoiminta luo tähän hyvän pohjan. Ryhmässä ovat edustettuina niin oppilaat/lapset kuin opetus- ja ruokapalveluhenkilöstö sekä mahdollisuuksien mukaan myös koulun muiden aikuisten ja huoltajien edustus.
Kouluruoka- ja Makuaakkoset-diplomi® -työkalut apuna kehittämistyössä
Päiväkodeille suunnattu Makuaakkoset-diplomi® ja kouluille suunnattu Kouluruokadiplomi® on kehittämistyössä oivallinen työkalu. Diplomien avulla koulu- ja päiväkotiyhteisönä keskustelette yhdessä seitsemän eri teeman kysymysten pohjalta muun muassa kestävän kehityksen, ravitsemuslaadun, maukkaan ruoan ja ruokakasvatuksen toteutumisesta omassa toiminnassanne. Keskusteluiden ja pohdintojen avulla löydätte onnistumiset ja yhteiset kehittämiskohteet.
Jatkuva hakumahdollisuus – Vuonna 2018 suoritettujen diplomien uudelleen suorittaminen tämän vuoden loppuun mennessä
Voitte suorittaa uuden diplomin itsellenne sopivana ajankohtana. Vuonna 2018 suoritettujen diplomien uusiminen on ajankohtaista tänä vuonna. Tällöin niiden kolmen vuoden voimassaoloaika jatkuu katkeamatta. Suoritusajankohdan voit tarkistaa koululle ja päiväkodille toimitetusta diplomista. Koska pandemiatilanne on jatkunut ja aiheuttanut haasteita toiminnassanne, voitte poikkeuksellisesti suorittaa tänä keväänä ja syksyllä uusittavat diplomit vielä vuoden 2021 loppuun mennessä, jolloin niiden voimassaoloaika jatkuu.
Toimi näin
Kutsu koolle koulun/päiväkodin ruokaryhmä, jossa on laajasti edustettuna yhteisön toimijat ja asiakkaat. Jos ruokaryhmää ei vielä ole, niin voit olla aloitteentekijänä sellaisen perustamiseksi ja kutsua ryhmän koolle. Diplomi suoritetaan toimintaa yhdessä arvioiden ja kehittäen. Diplomin kysymyspatteriston avulla (45 kyllä-ei -väittämää) käydään läpi seitsemän eri teemaa, jotka käsittelevät muun muassa ruokakasvatuksen toteutumista, ruokailuun liittyviä suosituksia sekä ruuan ravitsemuslaatua ja kestävyyttä.
Diplomisivustoilla on tarkat ja helpot ohjeet, miten diplomit suoritetaan. Sivustoilta löydät myös runsaasti tausta-aineistoja kustakin käsiteltävästä aihealueesta. Voitte käyttää näitä keskustelujen ja kehittämistoimenpiteiden tukena. Diplomi suoritetaan diplomisivustolla sähköisesti.
Lue ja katso lisää
Nopeiten pääsette alkuun klikkaamalla sivustojen Aineistopankkiin (Makuaakkoset-diplomi, Kouluruokadiplomi). Siellä on innostavat videot, joissa varhaiskasvatusjohtaja, rehtori, ruokapalvelun edustajat ja lapset kertovat, miksi heidän mielestään diplomien hakeminen on hyvä juttu.
PowerPoint-esityksissä on diplomien hakeminen kerrottu tiivistetysti ja yhden A4-sivun esitys on vielä nopeampi sukellus aiheeseen. Aineistoja voi käyttää myös asian esittelyyn diplomityöryhmälle, huoltajille, henkilöstölle ja kunnan päättäjille. Hakuprosessi kannattaa aloittaa heti sopimalla ensimmäinen tapaaminen. Siitä se lähtee sujuvasti liikkeelle.